Tekstit

Pakkasviikonloppu Pyhällä

Kuva
Tällä kertaa meitä onkin tunturissa vain Rene, isä ja minä. Vaikka pakkasta oli -20°C, niin poikien suunnitelma oli skinnata kakkoselle eli Ukonhatulle ja löytää sieltä puuterilasku alas. Rapeasta kelistä johtuen päätin itse pysytellä lähellä lvi olosuhteita eli laskea  metsä pätkiä, joita löydän tästä läheltä. Rene ja isä olivat jo pinkoneet heti hissien auettua mäkeen, mutta itse otin vähän rauhallisemman lähdön. Matkalla rinteeseen oli pakko ottaa muutama valokuva - kaikki näytti niin rauhalliselta ja kauniilta! Aamu kymmeneltä siirtymäreitiltä Kuva lemppari offariltani. Koska olin  rinteessä yksin laskin pelkkiä rinteiden viereisiä lähialueita. Puolelta päivin menin Tsokkaan ja tilasin lempi annokseni eli porovohvelin ja juomaksi chai latten.  Olin viime kevättalvella Tsokassa tetissä ja testattuani kaikkia Tsokan suussa sulavia annoksia tulin siihen tulokseen, että tämä kombo on lempparini. Tsokassa  törmäsin Vuokkoon ja Heljään ja tauon jälkeen ...

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Kuva
Vuoden 2018 ensimmäisen laskupäivän aloitimme heräämällä aikaisin. Olihan se herääminen hieman haastavaa kun valvottuakin tuli, mutta koska tiedossa oli mukavaa ohjelmaa niin eihän sitä enää malttanut jatkaa nukkumista.  Olimme sopineet, että tänään laskisimme Harri Lindforssin kanssa, joka on Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja ja taitava hiihtovalokuvaaja. Harrilla oli tarkoitus ottaa meistä offarihiihtokuvia. Koska ulkona riittää kunnon valoa vain klo 11-13 välille, niin pidimme kiirettä. Hississä Harri kyseli oliko meillä mitään toiveita mistä laskea, mutta mitään muuta ei tullut mieleemme kuin metsää, jossa tiesimme olevan hyvin pehmeää lunta. Ensimmäiseksi kuvauspaikaksi valitsimme metsikön perherinteiden yläpuolella, Huttu-ukon ja Piste-Palanderin välissä. Harri laski edellä ja etsi parhaimmat kuvaus kohdat ja me muut tulimme alas merkistä. Kun olimme kaikki laskeneet Harrin luokse, etsimme alempaa taas seuraavaa kuvauspaikkaa. Harri huomasi, että yläpuole...

Offariretki Luostolle

Kuva
Olimme kuulleet, että Luosto tunturin kupeessa sijaitseva pieni hiihtokeskus PerheLuosto olisi tällä hetkellä vielä suljettu ja muutamat tutut olivat käyneet siellä skinnaamassa ja laskemassa hoitamattomissa rinteissä pehmeää lunta…. Päätimmekin lauantaina suunnata sinne pienelle offariretkelle. Mukana olivat Riitta ja Kaitsu, Vuokko, Antti, Jupe ja Pirjo, äiti ja isä sekä me lapset Emma, Vertti, Rene ja minä sekä Pennasten koirat Huippu ja Alli. PerheLuostolla emme olleet käyneetkään aikaisemmin. Ajettuamme Pyhältä puolisen tunti saavuimme määränpäähämme, jossa  sijaitsi suljettu hiihtokeskus: iso hirsinen kahvila rakennus sekä neljä hoitamatonta rinnettä. Huipulle skinnaus kesti ehkä noin reilut parisen kymmentä minuuttia. Rene, joka oli lähtenyt puskemaan ylös meitä aikaisemmin laski jo jossain vaiheessa metästä meitä vastaan. Hän kertoi, että hissin nousulinjalla oli hyvin lunta, joten päätimme äitin ja iskän kanssa suunnata myös sinne. Jupe, Riitta ja Kai...

Kauden ensimmäinen lasku Aittakuruun

Kuva
Joulunajan vietimme kotona Oulussa, mutta uuden vuoden viettoon suuntasimme jälleen Pyhälle. Ajoimme Pyhälle myöhään torstai iltana lumisateessa. Lumisade jatkui myös koko perjantai päivän ja  sekös meille sopi : )  Rinteet olivat loisto kunnossa ja ihanan pehmeät.  Ystäväni Lumiksen isä Rami oli kuullut, että joku oli käynyt laskemassa jo Aittakurussa ja siellä olisi pehmeää lunta. Meitä hieman epäilytti olisiko lunta tarpeeksi, mutta olihan sitä pakko mennä tarkistamaan asia. Koska oli jo iltapäivä ja hämärää, niin otsalamppuja taas tarvittiin. Aittakurun päälle saavuttuamme huomasimme, että kuruun ei oltu laskettu vielä montaakaan kertaa. Päätimme laskea ylhäältä teatterille päin. Lumiksen isä Rami laski edeltä ja pehmeää lunta tuntui rinteessä riittävän, eivätkä sukset kolisseet kiviin. Lähdimme sitten Lumiksen kanssa perään. Lasku oli tosi hyvää nilkkapyydaa! Kannatti tulla :) Kurun pohjalta umpihangessa pois tarpominen taas olikin oma lukunsa. Pi...

Offari suksia ja pientä pyydaa

Kuva
Jälleen heräsimme lumisateeseen ja tuuleen tunturissa. Söimme äkkiä aamupalan ja pian olimme jo mäessä. Tänään oli suksien testauspäivä numero 2. Calle-tasanteelta löytyi Black Crowsien lisäksi nyt myös Salomoneja, Pusuja, Blizzardeja ja Atomicejä. Olihan sitä pakko taas testata lemppareitani Black Crowsilta, Atris birdieitä. Suksien testailu ei siihen tietenkään jäänyt vaan kokeilin myös Pusuja ja Salomoneja.  Minä ja Lumimaaria Pusut jalassa! Koska lunta oli satanut yön ja päivän aikana reippaasti, suunnittelimme pohjoisrinteille laskua. Pohjoisrinteitä ei oltu vielä avattu, joten haaveissamme oli päästä laskemaan pehmeää lunta... Koko päivän yritimme pohjoisrinteille menoa, mutta sumua oli liikaa.  Iltapäivällä kun sumu oli hälventynyt ja porukka (minä, Rene, iskä, Vuokko, Sissel, Lumis, Rosmis, Rami ja Johanna) oli kasassa päätimme lähteä. Alkoi olla kuitenkin jo melko hämärää, joten laitoimme turvallisuuden takia otsalamput kypäriin. Rinteen reunoilla o...

Offari suksien testausta

Kuva
Tänä aamuna heräsimme lumisateeseen tunturissa : )  Vaikka tuuli oli kova, eikä Express hissi ollut käytössä, niin lähdimme innokkaana rinteeseen. Luvassa oli nimittäin itsenäisyys viikonlopun perinteinen suksien testauspäivä. Tänään perjantaina paikalla oli vasta yksi merkki Black Crows, mutta huomenna lauantaina luvassa on lisää suksimerkkejä testattavaksi. Rene koelaski lähes kaikki Black Crowsin mallit, ja itsekkin koelaskin useita eri suksia. Lemppari sukseksi minulle nousi Atris Birdie. Atris Birdie on naisille suunniteltu vapaalasku suksi, joka toimii loistavasti niin  rinteessä kuin rinteiden ulkopuolella pehmeässä lumessa (nyt ei päässyt offarille, mutta olen aikaisempina vuosina testannut mallia myös offarilla). Huomenna testaus jatkuu ja testattavaksi on tulossa myös muita merkkejä. Hyvin mätsää myös housuihin ;) Lunta tuprutti koko perjantai päivän ja illan. Huomenna on tarkoitus herätä aikaisin ja lähteä laskemaan pohjoisrinteille päin. Pohjoisrinteitä ...

Setämiesten jäljillä

Kuva
Pyhätunturissa on lunta vuodenaikaan nähden paljon. Jotkut ovat jo käyneet ottamassa tuntumaa rinteiden ulkopuolella, mutta kohtuullisesti on kuulemma suksen alla kolissut. Parempi siis vielä odotella kelejä. Rinteet puolestaan ovat mielettömän hyvässä kunnossa, tänään olemmekin treenailleet ja kerranneet laskutekniikkaa isän sekä välillä Rekosen Vuokon opastuksella. Vuokko on entinen Ylläksen hiihdonopettaja ja mielestämme yksi parhaimpia naisvapaalaskijoita Suomessa. Vuokon kanssa treenailu oli tosi hauskaa! Hissin ylä-aseman seinästä huomasimme, että setämiehetkin olivat käyneet tunturissa (huomaa teksti takanamme seinässä).